Mä rakastan kirjoittaa omaa blogia. Se on mulle henkireikä. Keväällä aloitettu into ei ole sammunut eikä jutun juuri ole tyrehtynyt. Nyt tuli vain hetkellinen stoppi. Oli työtä arkisin, lasten läksyjen valvomiset ja tarkistamiset heti kun ovesta tulin kotiin, toisen lapsen treeneihin viemiset, kodinhoito, toisen lapsen kannustaminen soittoharrastuksessaan, parisuhde, ystävät, nukkuminen. Kirjoittamiseen ei vain mistään löytynyt aikaa.
Nyt on kuvia koneella, niistä aion ammentaa tekstiä teille rakkaat lukijat.
Toinen asia varmaan uuvutti kirjoittajan on se että kone nökötti samassa paikassa olohuoneen nurkassa vaan. Nyt siirsin sen ihanalle sängylle, violetin päiväpeitteen päälle. Istun tässä ja kuuntelen kännykästä musiikkia. Pojat lähti uimaan ja tyttö pelaa kaverin kanssa Pleikkarilla. Oma rauha, ainakin toistaiseksi.. Sitä ei kyllä ole liikaa, koskaan. Ja sitä ainakin tämä ihminen tarvitsee ajoittain.
Tässä sekavassa maailmassa kaikki on nyt hyvin. Pärjään kyllä. Olen onnellinen. Mutta nyt ammennan tarinaa menneistä viikoista teille päivienne iloksi.