Hae tästä blogista

19. lokakuuta 2014

Lainehtii yli

Olen pohtinut viime aikoina vähän kaikenlaista. Mihin kaikkeen ihminen käyttääkään aikaansa ja mihin sitten ei.

Roikun aivan liian kauan aikaa Facebookissa, tai en roiku vaan käy monta kertaa päivässä. Siinä ei ole oikeastaan mitään järkeä. Siellä ei ole oikeaa elämää, siellä on tapahtumia, linkkejä, kuvia, videoita, kavereita, ystäviä, kontakteja, virtuaalielämää, pelejä, eventtejä, kutsuja.....

Mutta on siellä jotain hyvääkin. Uusia tuttavuuksia, informaatiokanava ilmoitella tapahtumista ja mainostaa ja ottaa yhteyttä kavereihin joiden puhelinnumeroita sulla ei ole.

Mutta silti roikun liian usein siellä. Pitäisi lopettaa koko touhu. Mistä jäisin paitsi?

Noh, ainakin saisin aikaa enemmän itselle, perheelle ja oikeille ystäville. Juuri äsken soitin oikealle ystävälle jonka kanssa jaoimme asioita joita ei kaikille kerrota. Sain tukea, kannustusta ja iloa. Näemme liian harvoin...

Pohdin myös aika usein olenko ollut tarpeeksi hyvä äiti. Olenko antanut tarpeeksi aikaa lapsilleni? Olenko jaksanut hoitaa heidät niin hyvin että heillä on hyvä tulevaisuus, hyvät eväät elämälle? He eivät akuutista tarvitse enää hoitoa 24/7 mutta huomio on tarpeellista. Turha murehtia menneitä, ole hetkessä läsnä. Kuuntele. Välitä oikeasti. Roiku vähemmän netissä.

Ikäkriisiäkin olen ehtinyt kehitellä. Kyllähän se on vain numero, mutta kun kaikki toitottavat sitä ja paasaavat niin alkaa kyllä kyrsimään. Nainen parhaassa iässä! Niin miltä kantilta? Kriisit oli todellisia aikasempina tasalukuina, nyt vaan pitää oppia elämään oikein.

Tämäkin aika jona kirjoitan tätä, vie aikaa. En osaa kirjoittaa koneelle valmiiksi juttuja, jotta niitä voisi hieman ajatella etukäteen. Juu, on ajastus ja kaikkea. Mutta ehkä jokin kunnon tauko tekisi hyvää kaikesta somesta, kaikesta informaatiotulvasta, kuvatulvasta, linkeistä ja muista ja palaisi kultaiselle 80-luvulle.

Siellä oli lankapuhelimet: et koskaan tiennyt kuka vastaa puhelimeen soittaessa ja jos kukaan ei vastannut, kukaan ei ollut kotona. Tapaamisten sopimiset tehtiin ajoissa, jos myöhästyit, toinen odottaisi...

Näit kavereita kasvotusten, tosin olin ehkä hieman nuorempikin ja kävin koulua, mutta kukaan ei tuijottanut silloin kännykkään niska vääränä.

Kaikkea. Pohdintaa.

Hyviä päätöksiä ja huonoja päätöksiä.

Päätän, että jätän blogin kirjoittamisen tauolle määräämättömäksi ajaksi. En tunne että olisi NYT paljonkaan annettavaa. Suon aikani ihmisille joita ympärilläni on ja soitan ystäville useammin. Katsotaan millainen tyhjä aukko sieluun jää kun en pääse kirjoittamaan. Tai jospa aloittaisi kirjeen kirjoittamisen uudelleen? Onkohan kenelläkään aikaa siihen?

Matkamuistoja varmaan palailen tänne kirjoittamaan. Tai jostain tosi kivasta asiasta jota haluan jakaa teidän kanssa.

Muista minua ja ystäviäsi soittamalla, kortilla tai kirjeellä. Kutsu itsesi kylään kertoaksesi jotain ihan pientä tai suurta.

Tulenko katumaan päätöstäni lopettaa bloggaus tällä erää? En tiedä. Kuulette minusta vielä, mutta tapaa en voi sanoa kun en tiedä sitä itsekkään.

Päätökset eivät synny hetkessä. Niihin tarvitaan miettimistä, pohtimista ja aikaa. Tämä on ollut mielessä jo jonkin aikaa, mutta olen ehkä pelännyt sen askeleen ottamista.

Kiitos kaikille lukijoille, jotka olette käyneet sivuillani! Tekstit jäävät tänne ja julkaisen kommentteja jos niitä tänne ilmestyy, mutta ehkä hieman viiveellä...

2 kommenttia:

  1. Ajankäytön miettiminen on niin tervettä silloin tällöin. Joskus tuntuu että on niin paljon kaikkea, ettei mitään ehdi kunnolla. Ja silloin on hyvä rohkeasti hiljentää hetkeksi. Kaikelle on aikansa :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä ajatuksesta. Facebookin käyttäminen on minimissä, saattaa mennä päiviä kun en käy siellä ollenkaan. Helpotti kun poisti ikonen kännykän etusivulta :) Blogeja luen samaan tahtiin ja tämäkin on mielessä mutta tauolla edelleen. Ehdin virkata iltaisin enemmän ja olla lasten kanssa :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)

Lukijat