Joulu tulla jollottaa... ja kuulumisia syksyltä

Niin se syksy vain hurahti nopeasti ohi. Olen halunnut palata kirjoituspuuhiin todella, todella monta kertaa, mutta se ajatus siitä, että kirjoittaisi ajatuksiaan ilmi, on ehkä vähän kauhistuttanut. Aika paljon kaikkea on tapahtunutkin omassa elämässä ja on ollut hankala aloittaa mistään. Kuka muka haluaisi lukea?

Syksy on ollut erikoisten sairaskertomusten aikaa. Olen ollut kohtuullisen paljon pois töistä, mutta en flunssaisena. Kuulkaa, kaikkea muuta on ollut. Siirryin myös takaisin vanhoihin töihin, mikä on ollut mukavaa.

Ja sitten olen käynyt useasti kampaajalla! Uutta ilmettä joka kerta. Mulla on ihan huippu uusi kampaaja! Mulle on mm.tehty Undercut...

Marraskuussa kävimme varmasti kaikki lumimaisemissa, jo toivoen jotta säilyisi jouluun asti. Paskanmarjat. Loppui n. kolmen viikon päästä. Huomasin että en ehtinyt kyllästyä synkkyyteen ja valo tuli ja taas oli niin synkkää ilman lunta. Mutta eipä näytä vaikuttavan minun olotilaani.

Lokakuussa kävin Mikael Gabrielin keikalla The Circuksessa vähän suunnittelematta. Tai toivoin pääseväni, saavani aikaiseksi ostaa lippu keikalle jo kuukausi etukäteen, mutta ostaminen venyi ja venyi. Lopulta perjantai-iltana kysyi siipalta olisko mahdollista mennä ja kun "lupa tuli", ostin lipun ja suuntasin itseni ikärajattomien keikalle. Vanha ei jaksa valvoa puoleenyöhön.

Olihan keikka. Hymyilin sen jälkeen kaksi viikkoa. Otin tavaksi kuunnella musiikkia Spotifystä kuulokksella työmatkoilla ja aion opetella kaikki biisit ulkoa. Sillä ostin itselleni ja kummitytölle synttärilahjaksi liput Himmee-kiertueen Helsingin keikalle. Himmee tyyppi.

Blogin ilmettä olisi tarkoitus myös uudistaa. Luulen saavani uuden kännykän joululahjaksi ja uusi tietokonekin tippuisi taivaasta. Josko sitten olisi intoa? En tiedä. saattepa nähdä!

Saa muuten ehdottaa blogille uutta nimeä! Oranssimaailmani säilyy osoitteena mutta nyt etsitään pelkistettyä nimeä blogille. Mikä kuvastaisi tätä kaikkea pölinää mun pään sisällä... Oranssi on aina pop, nelikymppinen äiti-ihminen tätä kirjoittelee. Kierrätys, secondhand, ekologisuus,kirppikset... vapaaehtoisuus lähellä sydäntä.

Vuodenvaihteessa toivottavasti on jo uusi ilme!

Ihan minusta itsestäni kiinni ja muutoksia

Tiedättekö sen tunteen, kun on odottanut tiettyä hetkeä varmaan pari kuukautta ja sitten tulee kapuloita rattaisiin? Tämä hetki oli minulla tänään. Olen pyöritellyt ajatuksiani, tapahtumia, matkustelusta kertomista, blogin aiheita, juttuja ja muita niin pitkään että pää ihan halkeaa. En oikein tiedä mistä aloittaisin. On niin paljon kaikkea mistä haluan kirjoittaa. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on ainakin pari tyyppiä jotka lukee kai mielellään mun juttuja ja minä mielelläni kirjoitankin.

Mun pahin vihamies tällä hetkellä on herra Aika ja neiti Keskeytys. Perheellisenä nämä näkyvät arjessani todella useasti ja se on yhtä taistelua välillä. Ja välillä sitten luovutan ja jätän kirjoittamisesta haaveilun odottamaan, hamaan tulevaisuuteen. Mutta nyt alkakoon uusi aikakausi. Siihen kuuluu perhe, lapset, aviomies, työ, ystävät, yhteydenpito, jokin liikuntaharrastus, blogin ajoittainen päivittäminen ja postausten kirjoittaminen, nukkuminen, stressittömyys kaikesta, puhuminen, roskien kerääminen, veden juominen ja positiivisten asioiden näkeminen kaikessa. Tähän pyritään nyt ja aina.

On paljon puhuttu julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa että facebookissa ei näe ihmisen oikeaa elämää. Saat todella hyvin päättää mitä ihmiset sinusta saavat lukea, voit rajata myös "ystävien" oikeuksia hyvin. Sä et oikeesti tiedä mitä ihmisille ja "ystäville" kuuluu, jos et sä soita tai tapaa heitä livenä. Tämän olen saanut todeta monesti. Omalla kohdallani ja ystävien. Miksi niitä "ystäviä" pitää olla satoja? No, he ovat ehkä päässet ystäviksesi elämänjanan varrella. Feedissä ei kuitenkaan näy kaikkien päivitykset ja useat tulevat uudelleen ja uudelleen. Toiset päivittävät statuksensa päivittäin, toiset kerran kuussa. Kannattaako heitä pitää ystävinä? Ketä otat ystäviksesi? Tuntemattomia, koulukavereita, sydänystäviä, puolituttuja, työkavereita tai hyvänpäiväntuttuja? Mikä olo sulle tulee kun sut laitetaan pois ystävälistalta? Loukkaantuisitko jos poistaisin Sinut pois facebook-kavereistani ilman ilmoitusta, ilman kysymistä? Kaatuuko maailmasi siitä? Uskaltaisitko poistaa minut kysymättä, jos näemme kuitenkin esim. joka päivä töissä?

Elämän suuria kysymyksiä, joita pyörittelen välillä :)

Olen tehnyt omalle facebook-sivulleni vähän muutoksia, katsotaan tuleeko takapakkia... Olen myös yrittänyt erilaisin keinoin vähentää netissä roikkumista kännykällä, sen jälkeen kun oikean puolen lapaluun lihas tuli niin kipeäksi että tarvittiin lepoa, lihaskipulääkettä ja voiteita! Poistin instagram- ja facebook- tilien kuvakkeet etusivulta ja ne unohtuivatkin joksikin aikaa ja käsi parani! Huomaan käyttäväni välillä myös vain vasenta kättä, mutta oikeasti netin käyttäminen pitäisi lopettaa tai ainakin vähentää rajusti päivän aikana. Tässä koneella tulee istuttua todella vähän nykyään, paitsi nyt kun aloitan kirjoittamisen uudelleen... Mutta se on sen arvoista.

Tämän postauksen kirjoittaminen reaaliajassa vaati:

- 5-10 kertaa tuolista nousun
- mustikkapiirakkaa tekevän tytön neuvominen aika useasti
- perheen kanssa keskustelu ruokailun ajankohdasta
- 5-10 kertaa ajatus katkesi kesken lauseen (pahoittelen pomppimista aiheesta toiseen)
- epätoivo kirjoitusta kohtaan -> kannattaako tällaista julkaista?
- tv:n katsominen pyynnöstä - söpö koira teki temppuja
- veden juominen

Mutta näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Matkakertomusta luvassa elokuussa! Reissasimme perheeni kera tänä vuonna Italiassa ja teimme upean risteilyn Välimerellä josta kuvia riittää!