Juuri kun olen päättänyt kirjoittaa muutaman rivin blogiin, mieheni saapuu kotiin. Juuri kun olen päättänyt syödä vähän päivällistä ja istuutua alas, lapseni pyytää kauniisti maitolasin ja maitoa ruokansa kanssa. Juuri kun olen päättänyt istahtaa hetkeksi sohvalle kirjoittelemaan vihkosia, ovikello soi. Kun kukaan muu ei ole kotona, joten minä nousen ylös ja avaan oven. Juuri kun aamulla päätin, että tänä iltana menen lenkille, koska se on melkein ainut päivä tällä viikolla kun on omaa aikaa, syön liikaa välipalaa ja siihen päälle todella hyvää päivällistä ja vatsa on aika täynnä, voi olla etten ehkä jaksakaan.
Lapsi on kello 17.00 asti kavereiden kanssa, syö ruokansa, valittaa kun ei ole saanut pelata, soittaa sovitusta kymmenestä minuutista 5 minuuttia soitintaan, riitelee kun en ole reilu, pyydän omaa aikaa tietokoneella, kiukuttelen myös. Lopputulos: tyttö ei pelaa ollenkaan ja marssitetaan huoneeseensa.
Olen laittanut sovitusti kasvatetut taimet ulkoilemaan parvekkeelle ja viime hetkessä muistan ne ottaa pois paahtumasta kahden tunnin jälkeen. Laitan astianpesukoneen päälle, haen kirpputorikamoja alhaalta ylös, vien roskat, kun kukaan muu ei niitä yleensä vie. Pesen pyykkiä, koska viikonloppu on niin kiireinen etten ehdi. Lisään facebookin arkikuvahaasteeseen kuvia ensimmäistä kertaa tietokoneella. Kännykällä ei saa kuin yhden per päivitys niin nyt juhlin kuvilla.
Luultavasti en muista kirjoittaa tätä postausta valmiiksi ja se ilmestyy keskeneräisenä. Kun mies tuli just kotiin...
EDIT: kirjoitus joka JÄI kesken ja tuli julkaistuksi niinkuin