Hae tästä blogista

27. elokuuta 2013

Nuukuus - kampaajakäynti osa 2

Tein allergiatestin pakkauksen ohjeen mukaan pari päivää ennen värin laittamista päähän. Onneksi siis ostin värin pari päivää ennen enkä viime hetkessä! Allergiatesti tehtiin niin että laitettiin värivoidetta vanulla kyynärtaipeeseen 1x1cm alueelle. Jos olisi tullut kutinaa tai punoitusta heti tai 48 tunnin aikana tuotetta ei olisi saanut käyttää. Mutta minkäänlaista haittaa värivoiteesta ei tullut.

Näin jälkikäteen ajateltuna, kaikki pinnat olisi pitänyt peittää ja suojata minkä ääressä olin. Aika hyvin väri lähti kaakeleista ja pinnoista jos ne poisti heti. Sitä välillä lensikin...

Pakkauksen mukana tulivat yhdet kertakäyttöhansikkaat, mutten olisi yksillä pärjännyt, onneksi oli kotona niitä lisää (suosittelen ostamaan). Väriaine sekoitettiin toiseen purtiloon jossa oli kehiteainetta ja ravistettiin. Hiukset kostutettiin (ne eivät saaneet olla vastapestyt, hengailinkin aika likaisilla hiuksilla siinä pari päivää..). Ja sitten aloitettiin levitys. Koko purkki oli tarkoitus levittää hiuksiin ja ainakin minun puolipitkille hiuksille, 1 purkki oli tarpeeksi. Peili oli hyvänä apuna kun kaveria ei ollut. Aine hierottiin kunnolla ja annettiin vaikuttaa 20-30minuuttia. Sen jälkeen kasteltiin hieman hiuksia (itse kostutin suihkun alla hanskoja) ja hierottiin aine vielä kunnolla ennenkuin se huuhdeltiin pois. Huuhdoin pää alaspäin, kunnes vesi oli kirkasta. Tämän jälkeen laitettiin vielä hoitoaine kahdeksi minuutiksi hoitamaan hiuksia. Se tuli pakkauksen mukana. Ja sitten sekin huuhdeltiin pois.

(pakkauksessa on hyvät ohjeet)

Kuivauksen jälkeen hiukset näyttivät toosi tummilta! Mutta olen tosi tyytyväinen. Harmaat peittyivät, kuten olin toivonut, sen lisäksi tuntui että olisin ottanut permiksen eli hiukset vielä kihartuivat!

Harmi kun ei ole kuvaa. Ehkä seuraavan kerran uskallan ottaa vielä tummemman sävyn, jopa musta ;)


2 kommenttia:

  1. Hei - Haluan ehdottomasti nähdä! Laita vaan kuva ... ;o)

    VastaaPoista
  2. Jos nyt sitten seuraavasta värjäyksestä.. :) alkaa haalistua jo..

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)

Lukijat