Hae tästä blogista

23. tammikuuta 2016

Epäonninen treeniviikko

Lauantaina hemmottelin itseäni ja kävin kahden tunnin kasvohoidossa. Sitten menin syömään ystäväni kanssa friends&brgrs:ssa ja lopuksi "kahvihammasta" vielä kolotti joten menimme kahvilaan. En halunnut rikkoa kahvilakkoa ja teetä sain juoda joka päivä joten päädyin kaakaoon. Valkosuklaakaakaoon. Iso virhe. Se oli niin makeaa suklaahippuineen ja kermavaahtoineen, joten mua alkoi väsyttämään jo sen uuvuttavan rentouttavan kasvohoidon seurauksena joten sanoimme hyvästi ja lähdin kotiin.
Nukuin kahden tunnin päiväunet ja loppuilta meni zombie-olona... Voi olla että kannatti, mutta eipä tee vähään aikaan mieli kaakaota kermavaahdolla.

Sunnuntaina menin treenaamaan kuntosalille ja sain hieman nostettua painojakin käsiosuuksiin ja olo oli mahtava kun treenin jälkeen jalat ja kädet tärisi.

Maanantaina olo ei ollut kummoinen ja epäilin vahvasti että flunssa oli tuloillaan joten jätin pilateksen väliin. Keskiviikkona olisi ollut aamusalivuoro, mutta oloni oli vieläkin hieman kummallinen, joten jätin menemättä. Menin kuitenkin illalla ystävän kanssa kävelylle. Pakkasta oli 
-20C, mutta pysyimme lämpiminä. Kädet lämpenivät mutta pikkuvarvas paleltui.. joka tokeni kyllä sitten lämpimässä. Tunti reippailua!

Torstaina vuorossa oli salibandy jonne menin koska olo oli suht normaali ja hikoilin vain maalivahtina. Harjoitusta tarvitaan sillä olemme ilmoittautuneet pariinkin harjoitusmatsiin enkä ole aiemmin virallisesti ollut maalissa tuollaisissa peleissä. Tämän kertainen sessio meni paljon paremmin kuin edellinen, olihan minulla uudet maalivahdin hanskat.

Perjantaina pidin taas lepopäivän.

Viikolla kävelin aika paljon vähemmän kuin aikaisempina viikkoina, mutta bussikortti on aina varuiksi. Aina ei mene niitä busseja kuten haluaisin, joten kävely on hyvä vaihtoehto ja hankinkin talvilenkkarit joissa on ihan mahtava pohja. En ole liukastunut kertaakaan ja niihin mahtuu villasukka.

Mitähän seuraavalla viikolla tapahtuu...

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)

Lukijat